Miksi mietin samoja asioita aina, miksi murehdin pienistäkin jutuista, miksi kaikki kaatuu päälle ja kasaantuu isoksi möykyksi, onko minussa jotain vikaa? Nämä kysymykset ovat pyörineet koko kesän mielessäni. Juttelin parin tuttavan kanssa asiasta ja sain rohkaisun hakea apua akuutista psykoterapiasta.
Hommahan ei mennyt aivan putkeen ja jouduin soittelemaan 7 eri paikkaan, mutta lopulta sain ajan depressiohoitajalle ja lääkärille. Tietoihini kirjattiin lievä masennus. Maailmani romahti hetkeksi, vaikka olin itsekseni sen jollain tasolla jo aisemmin tiedostanut. Hetken keräsin itseäni ja totesin, että on helpompaa tietää mikä minulla on kuin pohtia erilaisia vaihtoehtoja.
Kävin neljä kertaa depressiohoitajan juttusilla, mutta en viisastunut käyntikerroilla yhtään. Kuulemma tilanteeni ei ole kovin ikävä. Nyt yritän saada itseni oikeasti hoitoon, sillä koen tarvitsevani ammattilaisen apua. Tulevissa kirjoituksissani aijon kertoa pohdintojani liittyen masennukseeni ja mikä siihen johti.
-Maaju
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti